Aika on täällä Myanmarissa on mennyt todella nopeasti. Jo viiden viikon kuluttua pakkailen laukkuja Suomeen palaamista varten. Töissä ja muutenkin huomaan monen ajatuksen ja keskustelun sisältävän lauseen, ”ennen kun mä lähden”. Paljon pitäisi ehtiä vielä tekemään, kokemaan ja näkemään, sillä en tiedä palaanko tänne lähivuosina tai ehkä koskaan… Kun katson aikaa taaksepäin, en näe yhtään syytä, miksi tämä matka olisi pitänyt jättää tekemättä. Kun katson aikaa eteenpäin, mietin minkälaisen jäljen tämä aika jättää minuun. Palaako mieli tänne tai uuteen seikkailuun vai onko tämä vain muutama iloinen rivi elämän runossa. Olen ehkä liiaksikin yrittänyt pohtia niitä seuraamuksia tai jatkosuunnitelmia mitä tästä voi seurata. Ehkä pitää vaan palata mieli avoimena Suomeen ja odottaa muutama kuukausi, kunnes ajatukset selkenevät kaiken kokemuksen jälkeen.
The time has gone so fast here in Myanmar. I have only five weeks before I start to pack my bags back to Finland. All the time I notice that my thoughts and talks with other include ”before I leave”. It is still a lot I would like to do and see and experience before I go, because I don´t know if I ever come back here again. When I look back, I cannot see any reason why I shouldn´t have done this trip. When I look forward, I am thinking what kind of mark this will leave on me. Will I miss back here or burn in desire for another adventure or is this only some happy line in my life´s poet. Maybe I have been thinking too much all these possible consequences and continuations for this. After a few months back in Finland my mind will clear up and I can think better.
Nyt kun kotimatka lähenee, ikäväkin saa konkreettisempia piirteitä. Lapsia ja läheisiä on tietysti ollut koko ajan ikävä, mutta nyt yhä useammin näen itseni myös omassa työhuoneessa piirtämässä, skannailemassa ja suunnittelemassa ison näytön ääressä sujuvan nettiyhteyden päässä. Eilen iski halu leipoa, nyt kun joululeipomuksetkin jäivät kokonaan tekemättä. Täällä yhden keittolevyn varassa omavalmisteiset herkuttelut ovat aika minimaalisia. Kuka ties minusta vielä kuoriutuu kokki kotiin päästyä…
Now when leaving Myanmar is closer, my home sickness is becoming more concrete. I have been missing my children and family all the time, but now I can see myself also in my home office drawing and designing comfortably in front of my big computer screen and working with fast internet. Yesterday I had a desire to bake but here with only one hot plate it is impossible and my cooking is also very limited. Maybe at home I will enjoy cooking…
Olen monesti harmitellut täällä sitä, etten pysty tuomaan paljoakaan tuliaisia Suomeen matkatavararajoitusten vuoksi. Yhtenä päivänä keskustelimme työnantajani kanssa aiheesta ja hän kysyi mitä eniten haluaisin viedä mukanani täältä. Yhden matkalaukun voisin täyttää pelkästään näillä upeilla kudotuilla ja batiikkivärjätyillä kankailla (joista batiikkivärjätyt tulevat kyllä Thaimaasta) ja toisen varvastossuilla ja sateenvarjoilla. Todellakin, täältä voi ostaa sateenvarjoja, jotka eivät kolmannen avaamiskerran jälkeen ole hajalla. Mutta tarkemmin ajateltuna haluaisin täältä Suomeen nuo katujen varsien hedelmäkauppiaat tuoreine hedelmineen palvelemassa iloisesti ja ystävällisesti. Ja sitten auringon, ei ihan noin kuumana, mutta jokapäiväisenä ja lempeänä. Ja sitten vielä vähän elämän ääniä… suurkaupungissa on oma viehätyksensä, kun elämää on paljon. Aamuvarhaisesta alkaen ääntä: linnut
laulavat, kukko kiekuu, munkit laulavat rukouksiaan ja katukauppiaat huutavat
tarjouksiaan. Kaduilla on aina musiikkia ja monenlaisia seremonioita. Elämän
syke suurkaupungissa on kiehtovaa.
Here I have been complaining that I cannot bring many things
to Finland. Some days ago we had a talk with my employer about that and she
wanted to know what I would really like to bring to Finland. One bag I could
fill with these lovely woven fabrics and batiks (which come from Thailand) and
another bag with slippers and umbrellas. Yes, here I can buy umbrellas that are
not broken after opening a few times. But when I think more carefully, I would
like to bring home these fruit sellers on the streets with their friendly
service and happy smile. And also the sun, not quite this hot but daily and
sweet. And still, a little bit sound of the life… a big city has it´s charm
with busy life. Starting from the dawn the birds are singing, dogs are barking,
monks sing their preyings and street vendors are shouting their offers. There
is music and seremonies on the street all the time. The pulse of the big city is
fascinating.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti