What a day! I am still amazed and happy that I have experienced
this weekend! I will not forget it. Early on Saturday morning we took a flight with
my employer to Mandalay and drived with a taxi to Amarapura. An amazing village,
where time seems to be stagnant, lives it´s life like a hundred years ago. I
was holding my breath all the way through the village. Horses with wagons,
dogs, hens, cows, people and mopeds (maybe these where not so many a hundred
years ago)with two people on and big palm leave baskets full of whatever things,
all on the narrow, muddy and bumpy road in peace and harmony. I was in the
taxi, so it was difficult to take pictures and I think no picture woudn´t
capture the feeling and atmosphere I was living through.
Huh, mikä päivä! Vieläkään en meinaa uskoa sitä todeksi, vai
olenko nähnyt unta! Tätä päivää en hevillä unohda. Aikaisin lauantaiaamuna
lensimme työnantajani kanssa Mandalayhin ja ajoimme sieltä taksilla Amarapuran
kylään. Luulin matkustaneeni elämäni aikana jo paljon ja nähneeni kaikenlaista,
mutta tätä näkyä en unohda! Uskomaton kylä, jonka aika näyttää pysähtyneen sata
vuotta sitten. Kadut ovat kapeita ja vain pääkadulla on asfaltti. Sadekauden
jäljiltä sivukadut ovat kuraisia ja kuoppaisia ja yleinen kulkuneuvo on hevonen
kärryineen. Mopoja on kyllä paljon ja jokaisen kyydissä kaksi ihmistä ja
valtava palmunlehtikori tai muuta kuljetettavaa. Koiria on joka paikassa ja ne
makaavat keskellä tietä, tai tienvarressa käyskentelee lehmä tai kana poikineen.
Meidän aikataulu oli kiireinen ja taksin ikkunasta en saanut kuvia, enkä usko,
että yksikään kuva voisi tehdä oikeutta sille tunnelmalle, mikä kylässä oli. Pääni
pyöri kuin väkkärä ja haukoin henkeä!
We were on our way to a weaving school to make a class for
weaving students in textile design. At school we were welcomed wery warmly and
I had butterflies in my stomach. I felt like I am a ”speaker of the year”, so
respectful was the arrival. It was a six hour workshop and my students were
hard working and lovely students ( some of them were teachers and local weavers
). After the class I was relieved and
happy.
Olimme matkalla kudontakouluun pitämään kurssia
kutojaopiskelijoille tekstiilisuunnittelussa. Koulussa meitä oli vastassa
koulun rehtori ja opettaja ja vastaanotto oli erittäin ystävällinen. ”Luentosali”
oli varusteltu kuin huippuluennoitsijalle ja meille tarjoiltiin ruokaa ja
virvokkeita yllin kyllin. Kyllä jännitti, vaikka toisaalta olin mielestäni yllättävänkin
tyyni olosuhteisiin nähden. Työnantajani tulkkasi puheeni burmaksi ja
opiskelijat olivat erittäin vastaanottavaisia ja ahkeria opiskelijoita. Joukossa
oli myös koulun opettajia ja paikallisia kutojia.
We had a meeting with a local weaver and we got a chance to
see her workshop and were invited to her home. The skilled weavers were weaving
in the house made of palm tree. All the houses in the village were this
material and they looked light and fragile build on top of the narrow beams.
Tapasimme myös paikallisen kutojan ja saimme kutsun hänen
kutomoonsa ja kotiinsa. kutojat työskentelivät rakennuksessa, joka oli
rakennettu palmupuusta (lehdistä?) ja samaa materiaalia olivat lähes kaikki
kylän talot. Ne näyttivät kevyiltä ja haurailta ja usein ne oli rakennettu
ohuiden puisten tolppien päähän.
Before going back to airport we had a chance to see one of
the famous sight, the world´s longest wooden bridge. I almost was hoping that
tourists would´t find this unique place, because the bridge was crowded and
there were many tourists. The bridge seems so fragile, that I was wondering how
long it would carry all the people on it. The view was unbelievable with boats
and fishermen fishing in the river. I was hoping that one day I will come back
and breath this feeling of the past again. And I will.
Ennen paluuta lentokentälle ehdimme myös käydä katsomassa
kylän maailmankulua nähtävyyttä, maailman pisintä puista siltaa joen yli.
Sillalla oli paljon väkeä ja myös turisteja aika paljon. Täällä melkein
toivoin, etteivät turistit löytäisi tänne, niin hauras ja ainutlaatuinen oli silta
ja on vaikea kuvitella miten kauan se kestää turistien massan. Sillan
tuntumassa oli myös turisteille suunnattuja myymälöitä. Näkymät sillalta olivat upeita, veneet ja
kalastajat joessa, pagodan silhuetti ja joessa kasvavat puut olivat silmiä
hiveleviä. Tänne tulen jonain päivänä uudelleen.
But all fun has a reverse side. On Sunday morning I woke up
with a headache and I felt sick. I tried to get up but the bed was so inviting.
Half of the day I stayed in bed and couldn´t eat, my stomach was aching. Maybe
I was just tired or my body coudn´t stand the new bacteria. Still I wouldn´t
leave any of this out.
Mutta kaikella hauskalla on varjopuolensa ja sunnuntaiaamuna
heräsin päänsärkyisenä ja huonovointisena. Yritin nousta ylös, mutta sänky
kutsui takaisin ja vasta puolelta päivin aloin olla tolpillani ja tuntea oloni
normaaliksi. Ehkä olin vain väsynyt tai vatsani ei sopeutunut uuteen
bakteerikantaan. Siitä huolimatta, hetkeäkään en jättäisi pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti